Helena Riihitupa Oy

Kaiken keskiössä ovat kohtaamiset

Me olemme kohtaamistoimisto Helena Riihitupa Oy – markkinoinnin, tapahtumatuotantojen ja asiakashuollon ammattilaiset palveluksessanne.

Tarjoamme mieleenpainuvia ja tuloksellisia palveluratkaisuja kaikkiin kohtaamisen kanaviin. Autamme asiakkaitamme kasvamaan, huolehtimaan jo olemassa olevista asiakkuuksistaan sekä rakentamaan omaa brändiään kiehtovien kohtaamisten keinoin.

Tutustu monipuoliseen palveluvalikoimaamme ja lähdetään menestysmatkalle yhdessä.

13 vuotta tapahtumia

Helena Riihitupa Oy:n kasvutarina palkituksi kohtaamistoimistoksi alkoi jo vuonna 2011, kun alkujaan vain itsensä työllistänyt Helena Riihitupa perusti omaa nimeään kantavan toiminimen. Kun yrityksen liiketoiminta kasvoi vuosien varrella, yhtiömuoto päivitettiin osakeyhtiöksi yrityksen kuudennen toimintavuoden päätteeksi vuonna 2017.

Toimistomme sijaitsee Nokia Areenalla tapahtumien sydämessä, mutta työmaamme on koko maailma. Olemme verkostoituneet laajalle, ja tapahtumatekijäpoolimme kattaa valtakunnan joka kolkan.

Tyytyväiset asiakkaamme suosittelevat
meitä

Mittaamme asiakastyytyväisyyttämme vuosittain, ja vuonna 2023 saavutimme globaalisti käytössä olevalla mittaristolla maailmanluokan lukemat: 85 NPS-pistettä.

Asiakaskuntamme on tyytyväinen palveluihimme aina ideoinnista ja tarvekartoituksesta toimeksiannon toteutukseen, jälkihoitoon ja raportointiin. 95 % asiakkaistamme kokee palveluidemme tuovan heille aitoa hyötyä ja lisäarvoa.

Muutosjoustavuutemme ansiosta pystymme tuottamaan palvelut ja toimittamaan työvoimaa ketterästi myös lyhyellä varoitusajalla ja erityistilanteissa. Kattavat perehdytyskäytäntömme valmentavat tekijämme edustamaan asiakkaidemme brändejä kuin sen omat asiantuntijat. Lisäksi päivystämme jokaisena tapahtumaviikonloppuna tarjoten niin asiakkaalle kuin välittämillemme ammattikohtaajille suoran keskusteluyhteyden ja tuen heidän sitä kaivatessa.

Olemme merkittävä työnvälittäjä

Työllistämme yli 10 vakituista työntekijää sekä toimimme kiinnostavana ja reiluna työnvälittäjänä 700 tekijälle. Mittaamme promoottoreidemme tyytyväisyyttä vuosittain, ja vuonna 2023 tekijämme antoivat meille erinomaisen yleisarvonsanan: 4,5 / 5. Tyytyväisyyskyselyssä promoottorit pisteyttivät työn eri osa-alueita, ja saimme kiitosta muun muassa työntehtävien mielekkyydestä, kattavasta perehdytyksestä sekä tekijöillemme tarjoamasta tuesta.

Välittämissämme promootio-, juonto-, sisällöntuotanto- ja tapahtuma-avustustehtävissäme työskentelee kaiken ikäisiä sekä erilaisista taustoista tulevia henkilöitä. Suurin tekijäsegmenttimme on nuoret aikuiset, jotka ottavat urapoluillansa omia ensiaskeliaan. Olemme roolistamme nuorten työllistäjänä erityisen ylpeitä, ja haluamme olla mukana rakentamassa seuraavan sukupolven innovatiivisempaa työkulttuuria.

Toimintaamme ohjaavat arvot

Arvomaailmamme rakentuu neljästä osasesta: asiakaslähtöisyydestä, yhteistyöstä, rohkeudesta ja kohtaamisista. Arvomme läpileikkaavat kaikkea yrityksemme toimintaa ja ovat läsnä työmme arjessa jokainen päivä. Lisäksi panostamme vastuullisuuteen sen kaikilla kolmella osa-alueella: sosiaalinen vastuullisuus, ympäristövastuullisuus sekä taloudellinen vastuullisuus ja hyvä hallintotapa.

Mitä digitaalisemmaksi maailma muuttuu, sitä merkityksellisempiä ovat ihmisten väliset aidot kohtaamiset. Tutustu yksityiskohtaisemmin ydinarvoihimme sekä vastuullisuustekoihimme.

Liiketoiminnan rohkea uudistus toi Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnon

Helena Riihitupa palkittiin vuonna 2022 Pirkanmaan vuoden nuorena yrittäjänä sekä valtakunnan Vuoden nuori yrittäjä -kilpailun 2. sijalla. Tunnustukset myönnettiin periksiantamattomasta ja innovatiivisesta työskentelystä oman liiketoiminnan mahdollistamiseksi, kun pandemiaa seuranneiden kokoontumisrajoitusten myötä siitä tuli käytännössä mahdotonta.

Kohtaaminen kerrallaan

2011 →

Toiminimi Helena Riihitupa perustettiin

2014

Ensikosketus rakennusalaan: Ensimmäiset Asuntomessut

2016

Metsäala vei sydämemme: Ensimmäinen FinnMETKO

2017

Erkoistuminen konealaan syveni: Ensimmäinen MAXPO

2017

Yrityksen ensimmäinen työntekijä palkattiin

2017

Toiminimestä tuli osakeyhtiö

2020

Yritys hankki toimitilat Turusta

2020

Yritys lanseerasi uusia palveluja

2021

Yritys muutti kotipaikkakuntansa Tampereeksi

2021

Yritys ylsi miljoonan euron liikevaihtoon

2022

Yrittäjä palkittiin Vuoden Nuori Yrittäjä -tunnustuksella

2022

Ensimmäinen strategia aukikirjoitettiin

2022

Henriikka Riihituvasta tuli yrityksen osakas

2022

Yritys ylsi kahden miljoonan euron liikevaihtoon

2023

Yritys hankki toimitilat Nokia Areenalta

2024

Ennätykselliset 60 tekijää FinnMETKOSSA

Kysy lisää palveluistamme

Tuotamme todennettavaa ja positiivista asiakasarvoa, ja palvelemme ilolla asiakkaita, joiden arvomaailmaan voimme sitoutua. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Haluatko promoottoriksi?

Tuletko vaivattomasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa? Oletko huolellinen, asiakaspalveluhenkinen ja kuin kotonasi siellä, missä tapahtuu? Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja hae rohkeasti promoottoriksi!

Kansikatu 1B t1
33100 Tampere