Asiakastarinat
Skyr Finland Oy
Tuotteiden maistatus ja promoottorin kertoma tuotetieto helpottaa asiakkaan ostopäätöksen tekoa.
Elintarvikevalmistaja sekä asiakkaamme Skyr Finland Oy on toteuttanut kanssamme pitkän maistatusmatkan, jonka varrella olemme saaneet levittää proteiinipitoisten, luonnostaan rasvattomien, pehmeiden ja herkullisten Skyr-tuotteiden ilosanomaa ympäri pääkaupunkiseutua.
Maistatusprojektissa promoottorimme ovat jalkautuneet päivittäistavarakauppoihin maistattamaan tuotteita sekä kertomaan niistä asiakkaille. Maistattamalla tuotetta paikan päällä olemme helpottaneet asiakkaiden ostopäätöksen tekoa ja näin edistäneet sekä Skyrin että päivittäistavarakauppojen myyntiä.
Maistatuksien avulla kaupassa asioiva asiakas pääsee yhdessä asiantuntevan promoottorin kanssa tutustumaan tuotteeseen ja saa samalla asiantuntijalta tuotetietoutta. Usein asiakas jättää tuotteen ostamatta siksi, koska hän ei ole maistanut sitä ennen – maistatuksen ansiosta ostopäätös syntyy, kun asiakas pitää tuotteesta. Maistatuksissa asiakkailta saadaan kerättyä tuotteista myös arvokasta palautetta sekä kommentteja, joiden avulla tuotteita on mahdollista kehittää tulevaa ajatellen. Moni on kertonut tuotetta maistaessaan, millaisia makuja he toivoisivat markkinoille tulevan.
Perehdytämme promoottorimme huolellisesti aina ennen toimeksiantoa asiakkaamme brändiin sekä tuotteisiin, jotta maistatuksissa voimme toimia asiantuntijoina ja asiakkaamme kasvoina. Maistatuksissa huomioimme myös hygieniasäännökset ja avustamme esimerkiksi maistatuspisteelle tarvittavien tavaroiden logistiikassa sekä hankinnassa.
Kysy lisää palveluistamme
Tuotamme todennettavaa ja positiivista asiakasarvoa, ja palvelemme ilolla asiakkaita, joiden arvomaailmaan voimme sitoutua. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Kansikatu 1B t1
33100 Tampere
