Kun soittaja kohtaa asiakkaan ja pysähtyy kuuntelemaan, moni mielellään kertoo rehellisesti toiveistaan ja tarpeistaan. Investoinnin kynnyksellä soitettu puhelu voi poikia uutta kauppaa.
Helena Riihitupa Oy:n asiakaskontaktointipalvelut tarjoavat yrityksille monipuolisen paletin erilaisia keinoja sekä jo olemassa olevien asiakassuhteiden hoitamiseen että uusien kumppaanuuksien aluille laittamiseksi. Asiakaskontaktoinnin avulla voidaan esimerkiksi aktivoida, ohjeistaa, kutsua koolle tai tehdä vaikka tarvekartoitusta — se jättää asiakkaan asiakkaalle positiivisen muistijäljen ja yksilöllisen kohdatuksi tulemisen kokemuksen.
Kun asiakaskontaktointi ulkoistetaan kohtaamisen ammattilaiselle, yrityksen omat tekijät voivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa. Caterpillar-koneiden ja generaattoreiden Suomen edustaja Avesco Oy on käyttänyt palveluita muun muassa kutsuakseen asiakkaita tapahtumiin, kampanjoidakseen ja tiedottaakseen. Helena Riihitupa Oy on kontaktoinut yrityksen asiakkaita jo vuosia lukuisten tekijöiden voimin.
— Meidän asikaskantamme on niin valtavan laaja, ettemme pystyisi kontaktoimaan kaikkia henkilökohtaisesti ilman ulkopuolista apua. Soittajia on aina järjestynyt joustavasti ja ketterästi erilaisiin projekteihin hyvin lyhyelläkin varoitusajalla, kertoo Avesco Finlandin markkinointipäällikkö Irene Järviö.
Puhelu on väylä asiakkaan rehellisten kokemusten äärelle
Puhelimessa keskusteleminen on mitä mainioin tapa kartoittaa asiakkaan toiveita ja tarpeita. Sähköisesti tai postitse lähetetty lomake tai kirje ei usein johda hedelmälliseen vuoropuheluun, eikä se välttämättä edes tavoita vastaanottajaansa. Soittamalla sen sijaan asiakkaiden tavoitettavuus nousee. Kun asiakas pääsee kertomaan kuulumisensa ja antamaan palautetta, asiakastyytyväisyyskin lisääntyy.
— Kun saamme asiakkaan puhelimen päähän, keskustelun kautta pääsemme paljon paremmin kiinni asiakkaan todellisiin tunnelmiin. Asiakkailtamme on tullut myös positiivista palautetta näistä kontaktoinneista: soittajat ovat olleet ystävällisiä ja pysähtyneet rauhassa kuuntelemaan asiakkaan kertomaa, Järviö sanoo.
Kun asiakkaita kontaktoidaan säännöllisesti, toisinaan puhelu osuu aivan investoinnin kynnykselle. Tällöin arvokkaat liidit kerätään talteen ja yrityksen myyjät ottavat tilanteesta koppia.
— Markkinointiin voi kuluttaa aivan päättömiä summia rahaa. Sen sijaan, että olisimme isolla volyymilla joka paikassa, me kohdennamme ja markkinoimme omalle kohderyhmällemme kustannustehokkaasti, taustoittaa Avesco Finlandin myyntijohtaja Matti Laaksonen.
Asiakkaiden terveisistä kootaan kattavat raportit
Asiakaskontaktointia voidaan soveltaa hyvin monipuolisesti erilaisiin käyttötarkoituksiin. Soittaja voi puhelun yhteydessä tehdä kirjauksia ja päivityksiä suoraan tilaaja-asiakkaan omiin tietojärjestelmiin ja auttaa asiakasta vaikkapa rekisteröitymisprosesseissa.
Kontaktointi ei ole koskaan pelkkä puhelu, vaan Helena Riihitupa Oy tuottaa aina kattavat raportit soitettujen puheluiden annista. Kaikki asiakkaan sanoma kootaan ja toimitetaan tilaaja-asiakkaalle ikäänkuin pienimuotoisena markkinatutkimuksena.
— Soittajat eivät vain puhu asiaa lävitse, vaan saamme kattavasti erilaisia oheispalveluita kontaktointipalvelun yhteydessä. Olemme myös olleet valtavan tyytyväisiä soittajien valmiuksiin omaksua uutta tietoa ja meidän omia järjestelmiämme. Asiakkaidemme luottamus ja asiakkaidemme ajan arvostaminen ovat meille valtavan tärkeitä asioita, joten tällaista yhteistyötä täytyy tehdä vain luotettavan ja laadukkaan instanssin kanssa, Järviö kehuu.