Kohtaamistoimisto Helena Riihitupa Oy kasvattaa sisällöntuotannon volyymia muiden palveluiden rinnalla. Oman sisällöntuottajan kiinnitys on lupaus entistä paremmasta palvelusta. 

Anna Lehtivuori aloittaa Helena Riihitupa Oy:ssä sisällöntuotantojen projektipäällikkönä. Annan roolituksen sekä hänen yritykseen tuoman erikoisosaamisensa myötä kohtaamistoimisto pystyy palvelemaan asiakkaansa entistä kokonaisvaltaisemmin. 

— Annalla on hyvin luova tausta ja erinomainen tekstintuottamisen taito. Hän on kumppaniverkostomme luottotekijänä vastannut asiakkaidemme tekstimuotoisesta sisällöntuotannosta jo vuosia, joten olemme hirmuisen iloisia voidessamme kiinnittää hänet vakituisesti osaksi tiimiä, kertoo yrittäjä-toimitusjohtaja Helena Riihitupa.

Helena Riihitupa Oy haluaa kasvattaa sisällöntuotannon volyymia muiden kohtaamispalveluiden rinnalla. Uudessa roolissaan Anna tulee paitsi jatkamaan työtään artikkeleiden parissa, myös ottamaan vetovastuuta videoproduktioista ja asiakasyritysten sosiaalisista medioista. Hän on valmistunut Lapin ammattikorkeakoulusta medianomiksi ja opinnoissaan suuntautunut elokuvan tuottamiseen, ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen. 

— Olen saanut opinahjosta erinomaiset valmiudet tuotannollisempiinkin tehtäviin, joten otan mielelläni hoitaakseni muun muassa mainosvideoiden käsikirjoitukset, tuotantosuunnitelmien teot ja projektien itsenäiset läpiviennit, hän kertoo.

Yritys, jossa uskalletaan unelmoida ja iloita

Koulutustansa vastaavaa työkokemusta Anna on kerryttänyt monipuolisesti muun muassa organisaatioviestinnästä ja journalistisista tehtävistä. Matkustelevan perheen vanhempana hän perusti oman sisällöntuotantoyrityksen vuonna 2020, mutta nyt matkalaukut on kuitenkin purettu lopullisesti Pirkanmaalle.

— Yrittäjyys mahdollisti työntekoni silloin, kun perheemme asui ulkomailla. Yrittäjyys oli opettavaista ja nautin sen suomasta vapaudesta, mutta samalla kaipasin kovasti osaksi työyhteisöä. Mahdollisuus työskennellä tässä yrityksessä ja näiden ihmisten kanssa on kaikkien ammatillisten toiveideni täyttymys, hän sanoo.

Anna on myös Riihituvan sisarussarjan kolmas. Perhebisnekseen pestautuminen tuntuu hänestä luontevalta, koska hän on seurannut siskojensa työntekoa kahdesta perspektiivistä sekä alihankkijana oman yrityksen kautta että perheenjäsenenä työelämän ulkopuolella. 

— Helena ja Henriikka ovat mielestäni tosi hyviä ja reiluja johtajia. Yrityksessä on hyvä yhteishenki ja johtamiskulttuuri on sopivassa suhteessa empaattinen ja työntekijöitä positiivisella tavalla haastava. Helena ja Henriikka myös uskaltavat unelmoida isosti ja iloita pienistäkin saavutuksista, mikä on mielestäni uskomaton voimavara tämän päivän työelämässä, Anna pohtii. 

Ammatillisen osaamisensa lisäksi Anna toivoo pystyvänsä hyödyntämään työssään myös omia kiinnostuksen kohteitaan. 

— Toimin Mieli Ry:llä vapaaehtoisena ja olen sekä päivystystyön että siihen valmistavien koulutusten kautta saanut arvokkaita lisätyökaluja ihmisten kohtaamiseen. Ja tuli sitä parikymppisenä suoritettua naisten vapaaehtoinen asepalvelus ja kotiuduttua aliupseerinakin — ehkä sieltäkin tarttui matkaan joitain oppeja muun muassa kavereiden auttamisesta, hän summaa.