2. kvartaalin varrella Kohtaamistoimisto Helena Riihitupa Oy:n tapahtumahenkilöstö jalkautui runsaslukuisena kahteen konealan suureen ammattitapahtumaan: Mansen Mörinöille Pirkanmaalle sekä ProForestiin Kalajoelle. Näiden massiivisten tapahtumakokonaisuuksien lisäksi henkilöstöämme on ahkeroinut erilaisissa tapahtuma-avustuksissa, pienemmissä messukokonaisuuksissa, pidempiaikaisissa kiertuekokonaisuuksissa, omissa tapahtumatuotannoissamme sekä festarikiertueella Norjassa. 

Henkilöstöratkaisujen ohella kvartaalin aikana tuotettiin myös tapahtumatuotantoja, joiden teemana olivat eritoten kutsuvierastyyppiset henkilöstöjuhlat. 

Henkilöstön asiantuntijuus osaksi markkinointiviestintää

Kohtaamistoimiston liiketoiminnan operatiivisella osa-alueella on keskitytty voimakkaasti henkilöstöön. Yrityksen ulkoisen viestinnän ja markkinoinnin suuntaviivoja on kirkastettu, ja markkinointiviestinnän tekoon on otettu entistä vahvemmin mukaan henkilöstön omat asiantuntijat. 

Haluamme tarjota asiakkaillemme ja yleisöllemme lisäarvoa muun muassa tuottamalla erilaisia asiantuntijatekstejä, joissa kuuluu tiimiläistemme ääni. Tätä toimintatapaa jatketaan myös tulevissa kvartaaleissa. 

Loppukesän ja alkusyksyn vilkas tapahtumasesoki alkaa 

Kvartaalien taitteessa kohtaamistoimistossa katsotaan luottavaisin mielin kohti seuraavaa kolmea kuukautta, jotka enteilevät vuoden kiireisintä tapahtumasesonkia. Heinä-, elo- ja syykuussa ammattikohtaajamme ahkeroivat suurissa tapahtuma- ja messukokonaisuuksissa, ja asiakkaita päästään palvelemaan myös erilaisissa kokonaisvaltaisissa tapahtumatuotannon tarpeissa. 

3. kvartaalin alussa myös uusi projektipäällikkö Emilia Ervasti aloitti työnsä, mikä vahvistaa kohtaamistoimiston edustusta Helsingissä. Emilia sekä muut Helsingistä käsin työskentelevät sekä sinne matkustavat tiimiläiset ovat ottaneet tukikohdakseen VALO Hotel & Work -co-working-tilan.

Pitkäaikainen visiomme on olla vahvasti läsnä kahdessa kaupungissa: Tampereella ja Helsingissä, ja nyt olemme ottaneet konkreettisia askelia tätä kohti. 

Kohtaamistoimiston liikevaihto kasvoi huhti-, touko- ja kesäkuussa. Vaikka tällä ajanjaksolla oli vähemmän messuja, kumulatiivista kasvua saavutettiin sekä vuoden 1. kvartaaliin että vuoden takaiseen vastaavaan ajanjaksoon verrattuina.