Kesätyöntekijällä on merkittävä rooli muun muassa Loviisan Asuntomessujen ennakkovalmisteluissa. 

Helena Riihitupa Oy on vastannut vilkkaan kesäsesongin kutsuun kiinnittämällä toimistolle kesätyöntekijän. 21-vuotias projektiassistentti Julia Podkolina on Helena Riihitupa Oy:n pitkänlinjan promoottori, joka on ehtinyt värikkään keikkataipaleensa aikana kerryttää monipuolisesti käytännön kokemusta ja näkemystä tapahtumakentiltä.

— Siirtymä promoottorin roolista tänne toimistolle on tuntunut todella luonnolliselta. On ollut ihana huomata, miten omalla motivaatiolla ja ahkeralla työpanoksella on ollut tässä iso rooli ja miten sitä arvostetaan, Julia kertoo.

Turkulaistunut tamperelainen Julia on virolaisvanhempien kasvatti ja koko peruskoulunsa englanniksi käynyt kielten taitaja. Tällä hetkellä hän opiskelee yliopistossa biologiaa ja sivuaineina kemiaa sekä kauppatieteitä. 

— Kauppatieteet tarjoavat tähän työhön hyvän teoreettisen näkökulman. Lisäksi on ollut tosi kiva päästä hyödyntämään omaa kielten- ja kulttuurien tuntemustani niin keikoilla kuin täällä toimistollakin. Pidän oman taustanikin vuoksi erilaisuutta ihmisissä ihan valtavana rikkautena, Julia sanoo.

Monipuolinen rooli Asuntomessuilla 

Julian työpöydällä on tällä hetkellä paljon Loviisan Asuntomessuihin liittyviä tehtäviä. Helena Riihitupa Oy:llä on ilo ja kunnia osallistua Asuntomessuille tänäkin kesänä isolla ja moniammatillisella tiimillä, jonka työtä helpottamaan Julia tuottaa muun muassa erilaisia ennakko- ja perehdytysmateriaaleja. Julia työskentelee promoottorina itsekin Asuntomessuilla kolme viikkoa.

— Julia on ollut Asuntomessuilla myös viime vuonna ja hänellä on hyvä ymmärrys ja käsitys siitä, mitä tietoa promoottori messuilla tarvitsee, kertoo Julian lähiesihenkilö ja projektijohtaja Mira Malm ja jatkaa:

— Julia on hyvin nopea oppimaan ja sisäistämään uusia asioita. Hän uskaltaa kysyä kysymyksiä sekä saa ajatuksesta helposti ja nopeasti kiinni. Kaikki on sujunut alusta alkaen hänen kanssaan todella hyvin ja vaivattomasti.

Promootiotyö toi sosiaalista itsevarmuutta

Asuntomessuihin liittyvien valmistelujen lisäksi projektiassistentti-Julia auttelee muuta toimistotiimiä kesän muissa projekteissa tuottamalla muun muassa keikkainfoja ja tapahtumaraportteja. Hänen hymynsä ei hyydy kesäsesongin kiireessäkään.

— On ollut ilo oppia uutta sekä tekijänä että ihmisenä tässä porukassa. Olo on hyvin kiitollinen ja nöyrä, Julia sanoo. 

Promootiotyötä tekevät ovat usein luonnostaan sosiaalisia, mutta promoottorin rooliin voi myös kasvaa — sen Julia tietää henkilökohtaisesti.

— Olin nuorempana paljon ujompi ja tämän työn kautta olen saanut kasvaa paljon myös ihmisenä, hän päättää.