Asiakastarinat
Pohjois-Karjalan Infra ry
Ensimmäistä kertaa järjestetyt Joensuun Konepäivät tavoittivat kohdeyleisönsä sosiaalisessa mediassa.
Toteutimme uudelle asiakkaallemme Pohjois-Karjalan Infralle sisällöntuotantoprojektin, jonka avulla yhdistyksen järjestämää uutta tapahtumaa ennakkomarkkinoitiin sosiaalisessa mediassa. Pohjois-Karjan Infra ry suunnitteli ja toteutti ihka ensimmäiset Joensuun Konepäivät, joiden haluttiin toimivan uudenlaisena kohtaamispaikkana itä-suomalaisille konealan yrityksille sekä yritysten asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.
Tapahtuman markkinoimiseksi ja sen kävijäkunnan tavoittamiseksi perustimme Joensuun Konepäiville omat kanavat METAn alustoille, loimme sisällöille visuaalisen ilmeen, vastasimme sisällöntuotannosta itsenäisesti, vuorovaikutimme seuraajien kanssa sekä raportoimme saavutetuista tuloksista kattavasti asiakkaalle. Osana sisällöntuotantoprojektia tuotettiin muun muassa kattavat näytteilleasettajaesittelyt sekä viestittiin saavutettavasti muun muassa tapahtumapaikalle saapumisesta, tapahtuman aikatauluista sekä koeajomahdollisuuksista.
Markkinointi- ja sisällöntuotantoimien lisäksi palvelimme järjestäjätahoa myös tapahtumatuotannon lupaprosessissa sekä äänentoiston toimittamisessa. Lisäksi tapahtuman juontamisesta vastasi oma juontajamme.
Asiakkaan mielestä sekä tapahtuma että sen ennakkomarkkinointitoimet olivat erinomaisen onnistuneita.
Kysy lisää palveluistamme
Tuotamme todennettavaa ja positiivista asiakasarvoa, ja palvelemme ilolla asiakkaita, joiden arvomaailmaan voimme sitoutua. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Kansikatu 1B t1
33100 Tampere