Helena Riihitupa Oy:n rivit ovat heinäkuussa täydentyneet raudanlujalla ammattilaisella, kun kohtaamistoimiston uusi projektipäällikkö Emilia Ervasti on aloittanut työnsä. 

Emilia on tradenomi sekä monipuolinen myynnin ja projektinhallinnan taitaja, jolta löytyy arvokasta näkemystä ja kokemusta muun muassa PR-koordinaattorin ja kansainvälisen maahantuonnin Counter Managerin rooleista sekä myynnin ja myynnin johtamisen parista. Liiketalouden ja audiovisuaalisen viestinnän koulutustausta rikastaa entisestään Emilian vahvaa käytännön osaamista. 

Emilia odottaa uudessa projektipäällikön pestissä ennen kaikkea sen moninaisia mahdollisuuksia sekä uusia itsensä kehittämisen paikkoja. Työskentely tiimin osana ja erilaiset vuorovaikutustilanteet ovat hänelle mieluisia ja tuttuja. 

”Minulla on paljon viestinnän ja projektinhallinnan kokemusta sekä hyvät sosiaaliset taidot. Suhdetoiminta kaiken kaikkiaan aina luottamuksen rakentamisesta motivointiin on omaa vahvuusaluettani”, hän kertoo ja jatkaa:

”Etenkin PR-koordinaattorina työnkuvani oli todella laaja-alainen. Yrityksessä oli pienen yrityksen toimintatavat, ja pääsin omassa roolissani järjestämään muun muassa paljon tapahtumia ja erilaisia lanseeraustilaisuuksia.”

Kohtaamistoimiston myyntijohtaja ja osakas Henriikka Riihitupa kertoo, että asiakkaiden kokonaisvaltaiseksi palvelemiseksi tarvitaan oikeat ihmiset oikeille paikoille.

”Yrityksemme ja sen palvelut kehittyvät kovaa vauhtia, ja räätälöimme palvelumme aina asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Projektipäälliköltä odotetaan siis aitoa innostusta asiakkaidemme liiketoimintoja kohtaan. Jo työhaastattelusta lähtien Emilia on vakuuttanut monipuolisella osaamisellaan ja innokkuudellaan. Näitä molempia tarvitaan, kun suunnitellaan eri alojen asiakkaidemme tärkeitä kohtaamisia tapahtumissa ja muissa kanavissa”, Henriikka sanoo.

Projektipäällikkö vastaa asiakasprojektien läpiviennistä sekä huolehtii asiakkaiden erilaisista henkilöstötarpeista. Päälliköt suunnittelevat yhdessä asiakkaiden kanssa tulevia markkinointi-, tapahtuma- ja asiakashankintatoimia sekä raportoivat toteutuneista projekteista sekä niiden saavutuksista. 

Henkilöstönvälityksessä viestintä- ja kohtaamistaidot ovat erityisen tärkeitä: henkilöstön on helppo onnistua, kun he saavat päälliköltä selkeät ohjeet ja kaipaamaansa tukea.

Tiimin Helsingin edustus kasvaa

Syntyjään hämeenlinnalainen, mutta sittemmin helsinkiläistynyt Emilia tulee työskentelemään pääosin pääkaupunkiseudulta käsin. Työn aloitus on sujunut yhdessä häntä perehdyttävän, operatiivisen johtajan Elisa Karimon kanssa VALO Hotel & Work -tiloissa. Kohtaamistoimisto pitää Helsingissä uutta tukikohtaa ainakin kuukauden. 

Emilian ensimmäiset työpäivät ovat hurahtaneet talon käytänteisiin ja yrityksen liiketoimintaan tutustuessa. 

”Vastaanotto on ollut tosi lämmin ja odotan innolla, että pääsen entistä kokonaisvaltaisemmin mukaan.”

Myös Emiliaa perehdyttävä Elisa Karimo on uuden kynnyksellä innoissaan. 

”Perehdytyksessä on tullut paljon uutta asiaa, mutta kaikki on lähtenyt tosi upeasti käyntiin ja Emilia on sisäistänyt nopeasti kaiken yhdessä käymämme. Emilia on valovoimainen persoona ja odotan innolla, että asiakkaatkin tapaavat hänet. Hän sopii meidän upeaan tiimiimme erinomaisesti ja on tehnyt valtavan vaikutuksen omalla aktiivisuudellaan ja asenteellaan jo nyt”, Elisa kertoo. 

Työn vastapainoksi Emilia latautuu itselleen mieluisten aktiviteettien parissa. Sosiaalisesta työstä huolimatta hän nauttii ihmisten seurassa myös työn ulkopuolella. 

”En useinkaan jää viettämään vapaa-aikaa kotiin, vaan urheilen, käyn keikoilla, tapaan ystäviä ja matkustelen aina kun siihen on mahdollisuus”, hän päättää.